Ana María Gutiérrez Sorainen

Eurokansanedustaja Liisa Jaakonsaari perusti Facebookiin ryhmän , jonka nimi on tämän bolgikirjoituksen otsikkona. Melkein jokainen kai tietää, että sosialidemokraatti Zapatero on Espanjan pääministeri. Miksi Liisa Jaakonsaari ryhtyi siihen ja miksi jo yli 300 naista ja miestä on liittynyt ryhmään?

Jaakonsaari kirjoitti, että Espanja on ottanut naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen sekä tasa-arvokysymykset painopisteikseen, kun se aloitti EU-puheenjohtajakauden tammikuun alussa.

Sen lisäksi Espanjan pääministeri José Luis Rodriguéz Zapatero (sd) totesi Euroopan parlamentissa 20.1., että naisiin kohdistuva väkivalta ei ole mikään pikkurikos, vaan vakava loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Joka neljäs eurooppalainen nainen on kokenut väkivaltaa ainakin kerran aikuisikänsä aikana. Espanja on jo tehnyt aloitteen EU:n laajuisesta lähestymiskiellosta.

Jaakonsaari arvelee, että Zapatero taitaa olla ensimmäinen pääministeri, joka ottaa naisiin kohdistuvan väkivallan ja tasa-arvoasiat vakavasti. Hän kun myös on viime syksynä YK:ssa perustetun naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen verkoston perustajajäsen. 

Espanjan medioissa Zapatero puhuu perheväkivallasta ”violencia intrafamiliar” tai ”violencia de género” eli naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Minusta on paikallaan muistuttaa, että Espanjassa ja kaikkialla perheväkivaltaan syyllistyvät myös naiset. Kuka olisi Suomen Zapatero, kysyi yksi ryhmän jäsenistä.

Joka tapauksessa on syytä iloita kahdesta asiasta: Zapateron aktiivisuudesta asian parissa ja Liisa Jaakonsaaren ideasta. Bravo!

Kiinnostuneille: Naiset rakastavat Zapateroa
 

Kaarina Hazard pyytää anteeksi Iltalehden kolumnissa (20.1.2010) ja hyvä niin, sillä hän loukkasi monia.

Tällä kerralla Hazard keskittyy kolumnissaan nettikeskustelun pimeän puolen pohtimiseen ja kritisoimiseen. Aihe ei ole uusi Uuden Suomen blogistien ja kommentoijien parissa.

Hazard kirjoittaa:

”Ainakin sen myös tämä kohu on tullut todistaneeksi, että elektronisissa vesissä parvet muodostuvat ja kasautuvat suuriksi ja murskaaviksi hyvin vikkelään. Jokaisella meillä on jo tietotaitoa ja taskussa välineet, joilla hetkessä, viiveettä, rakentaa omille tunteille virtuaalinen, komeasti lavastettu näyttämö.

Ja mitä tästä omaksi ottamastamme netin todellisuudesta pitäisi ajatella? Ainakin se on hyvä väylä juuri vihalle. No, onko tämä viha jotakin piilossa muhinutta vihaa, joka vasta netissä on löytänyt purkautumistiensä? Jos näin, missä se ennen nettiä on luurannut? Vai onko niin, että vihaa on nyt enemmän kuin joskus aikaisemmin? Jos on näin, mikä siihen sitten on syynä? Vai siitäkö on kysymys, että nettikommunikaatio - usein nimetön ja kasvoton - on omiaan herättämään kaikista tunteista aivan erityisesti juuri vihaa ja siittämään sitä aina vain lisää?

Kasvottomuuden ja nimettömyyden lisäksi netissä ollaan vailla lihallista kehoa. Tuottaako se kommunikaatioon jonkin oman ulottuvuutensa?

Lisääntyykö viha, jos ollaan tekemisissä ihmisten kanssa vain kirjaimin? Onko kehoa vailla oleminen jokin sellainen seikka, jonka tähden mikä tahansa tunne muuttuu kuin itsestään ärtymyksestä raivoksi? Kehottomuuden takiako netti on täynnä juuri pornoa? Kehottomuuden takiako solvaukset liittyvät niin usein juuri kehoon?”

Jokainen kolumnisti tai blogisti, joka on saanut vihaisia kommentteja, on pohtinut samaa kuin Hazard. Tämän päivän kolumnin jälkeen ja erityisesti sitä ennen on ilmestynyt monta kirjoitusta Hazardia vastaan mutta myös puolesta. Eri mieltä saa olla asioista, mutta solvaamiselle puolin ja toisin on laitettava piste. Nyt kirjoittelusta voi sanoa, että siellä, jossa estrogeeni ei jyrää, on sitten testosteronin vuoro ja ihan tasa-arvon mallimaassa!

Vaikka edellisellä kerralla Kaarina Hazard oli oikeassa mediakritiikin suhteen, Hazardin virhe oli värittää kirjoitustaan halmemaiseen tyyliin ja solvata vainajaa. Uudessa kolumnissa näyttää siltä, että kolumnisti on parantanut tapansa termien suhteen. Joka tapauksessa on hyvä, että Julkisen sanan neuvoston on otettava kantaa asiaan. Odotan innolla, mikä on sen kanta.

Entä jos Kaarina Hazard asettuisi eduskuntavaaliehdokkaaksi ja jatkaisi kirjoittelua elävistä ihmisistä samaan tyyliin kuin kirjoitti Halmeesta? Jos hän tekisi niin, takuulla hän tulisi valituksi ilman vaalirahoitusta ja kenties nousisi ääniharavaksi! Missit, urheilijat ja muut julkkikset on kelpuutettu eduskuntaan, eli miksei sitten Hazardkin kelpaisi?

Röykän asukasyhdistys on hyvin aktiivinen. Kylässä on ihmisiä moneksi. Yksi heistä on Röykässä asuva muusikko ja musiikinopettaja Hannu Roine.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on juuri myöntänyt Hannu Roineelle Director Musices – arvonimen.

Roinen muusikon ura on kestänyt lähes 40 vuotta. Musiikinopettajan uransa Roine aloitti Jukolan kansalaisopistossa vuonna 1971. Hän on myös työskennellyt alalla Uudenmaan muissa kunnissa niin Tuusulassa, Karkkilassa, Vihdissä kuin Espoossakin.

Hannu Roineen instrumentit ovat olleet piano ja sähköurut. Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut monien kuntien yhteisessä Hiiden opistossa ja Karkkilan työväenopistossa. Karkkila on ollut aloitteellinen nyt myönnetyn arvonimen suhteen.

Hannu Roine on myös yksityisyrittäjä. Hän perusti vuonna 1986 PopMusikantti Oy – nimisen yrityksen, jonka toimialaan kuuluu pop-/jazzmusiikin perusopetus. Yritys toimii Röykässä Nurmijärvellä sekä Nummelan keskustassa Vihdissä.

Hannu Roineella on ollut eri luottamustehtäviä Nurmijärvellä ja Karkkilassakin sekä johtotehtäviä Röykän asukasyhdistyksessä, kouluyhteisössä ja seurakunnassa.

Karkkilalainen - lehden toimittaja Seppo Ranta-aho sanoo, että Roineen sydämen asiana on nuorten musiikkikoulutus, jonka hän toivoo asettuvan myös kevyen musiikin alueelle.

Muistan, kun kerran haastateltiin idolikilpailun osallistujia ja yksi mies osallistujista kertoi, kuinka hän oli kiitollinen musiikille, koska sen avulla hän pysyi poissa pahanteosta. Toivon jokaiseen kylään ja kaupunkiin Hannu Roineen kaltaisia ihmisiä, jotka antavat nuorille mahdollisuuden yhteen hyvään tekoon: musisoimiseen.

Niin monipuolinen ja kokenut kulttuurihenkilö asuu melkein takapihallani, mutta minulla ei ole ollut vielä valitettavasti tilaisuutta tutustua hänen musiikkiinsa. Toivon enemmän paikallisten kulttuurialalla toimivien henkilöiden esille tuomista sekä paikallisessa mediassa, että kunnassamme järjestetyissä kulttuuritapahtumissa. Jos emme arvosta omiamme, kuka sitten? – Onneksi tässä tapauksessa sen tekevät karkkilalaiset. Karkkila on ollut aloitteellinen nyt myönnetyn arvonimen suhteen. Hyvä Karkkila, onnea Roineelle!

Ollaan vielä pari päivää lomalla. Kun lapset ja nuoret ovat lomalla, kuka silloin valvoo heidän hyvinvointiaan? Tarkoitan, jos kotona asiat eivät ole kunnossa.

Entäs työkaverin hyvinvointi? Eikö sillä ole väliä, miten hän voi?

Entä sitten kansakunnan hyvinvointi? - Viime päivinä on tapahtunut mullistavia asioita, mutta maan tärkeimmät päättäjät ovat jossakin lepäämässä. Luulisi, että parin rivin kirjoittaminen kansalle ei veisi kuin muutaman minuutin ministereiltä ja kansanedustajilta. En syytä ministeriä ja kansanedustajia, ilmiö on yleinen yhteiskunnassamme.

Nyt joululomien aikana tuntuu siltä, että kaikki pakenemme koteihimme tai jonnekin ulottumattomiin. Keräämme voimia tulevaa työtä varten. Pitäisikö se kuitenkin tehdä niin, että eristäydymme muista tai annamme muiden ymmärtää, ettei meitä tarvitse häiritä, kun olemme lomalla? Kuinka monelle kaverille olemme soittaneet tai lähettäneet viestin loman aikana? Jos vastaus on, että edes yhdelle, silloin voimme olla ihan rauhassa, koska kenties pelastimme kaverin päivän.

Eikö ole niin, että kun ihmisellä ei ole tarpeeksi tekemistä, hän rupeaa miettimään hyviä, mutta valitettavasti myös huonoja asioita? Moni lapsi ja nuori ja aikuinenkin siis voi lomilla turhautua ja miettiä ikäviä asioita. Ihmisen henkisen hyvinvoinnin lisääminen ja ylläpitäminen ei lomaile, ja silloin tarvitaan kavereita.

Kaveria ei jätetä, sanotaan usein, mutta kuinka monta loman aikana on jätetty?

Eräänä päivänä Facebook - tuttavani kirjoitti elävänsä vaikeassa parisuhteessa. Yleensä kun Facebookiin kirjoittaa jotakin, tulee kommentteja tai edes vihje siitä, että joku tykkää kirjoituksesta. Sillä kerralla kaverin kirjoitukseen ei tullut mitään.

Itse teki mieli kysyä kaverilta, miksi elät vaikeassa parisuhteessa, jos se on vaikea. Tarvitsiko hän apua? En kuitenkaan uskaltanut kysyä mitään ja minun tavoin ei kukaan muukaan. Lienee kirjoittamaton sääntö se, että muiden parisuhdeongelmiin emme puutu. Se kirjoittamaton sääntö ei kuitenkaan valitettavasti jää siihen. Nykyään se on laajentunut muiden ihmisten keskellä tapahtuviin suhteisiin. Se näkyy myös muun muassa välinpitämättömyytenä ja passiivisuutena muiden ihmisten ongelmia kohtaan.

Totta on sekin, että mielenterveyspalveluiden tila vuosi vuodelta ei ole kohentunut vaan huonontunut olemattomiin. Kun mielenterveyspalveluja ei ole mistään saatavilla, jäljelle jää vain lähellä olevien ihmisten valppaus ja apu. Mutta mistä apua ongelmiin, jos sillä jolla on ongelma ja me muut piloudumme puuttumattomuuden, puhumattomuuden ja toimimattomuuden verhon taakse? Sitä emme tiedä kuinka monta murhenäytelmää on jo vältetty viranomaisten ja tavallisten ihmisten toimesta.

Espoon traagiset tapatumat, kuten aiemmatkin Suomessa tapahtuneet massamurhenäytelmät osoittivat liian karmealla tavalla sen, mihin ihminen ajautuu, kun pää on tarpeeksi sekaisin ja apua siihen ongelmaan ei löydy mistään. Aselain tiukentaminen on vain kosmeettinen ratkaisu, ihmisen alkuperä ei selitä tappajan ratkaisua ja lähestymiskielto on vain heikko yritys suojella uhria.

Mielestäni vaikkapa ruokaohjelmien sijasta televisiossa voitaisiin esittää ohjelmia, jossa puhutaan siitä, miten voidaan auttaa muita kansanihmisiä ongelmiensa kanssa ja miten voimme tunnustaa ja ennakoida väkivallantekoja. Miten väkivaltaisiin tilanteisiin pitäisi reagoida tapahtumahetkellä, eikä vain sen jälkeen? Minusta turhien kampanjoiden sijasta pitäisi perustaa kampanja, jossa kysenäläistään puhumattomuuden ja väkivaltaisuuden ihannointi. Olen myös sitä mieltä, että vihdoin ja viimein terveysministerin pitäisi ryhtyä parantamaan mielenterveyspalveluja.

Ja vielä yksi juttu, jos ei mikään muutu, ryhtyisivätkö evankelis-luterilaisetkin papit ripittämään ihmisiä katolilaisten tavoin suljetussa kopissa? Vaikka katolilaisilla papeilla on valtiolovelvollisuus, he tekevät kotikäyntejä, jos omien lampaiden asiat ovat sekaisin ja tarpeen mukaan ottavat yhteyttä muihin viranomaisiin. Katolisissa maissa on väkivaltaa, mutta yksittäisten ihmisten tekemistä massamurhista on toistaiseksi vältytty. Näin, vaikka Espoon murhaaja ei kuulu mainittuihin uskontokuntiin.

Puhutaan siis siitä, mistä on oikeasti kyse ja tehdään sille jotakin, ennen kuin veitset ja aseet heiluvat taas viattomien ihmisten keskellä.